Myrskyn ydin

Myrsky-hankkeen tavoitteena on tukea erityisesti vaikeissa elämäntilanteissa olevien nuorten omien voimavarojen vahvistamista taiteen tekemisen kautta. Myrskyn kautta nuoret pääsevät ammattilaisen ohjauksessa tekemään taidetta omista lähtökohdistaan ja ideoistaan käsin. Hankkeen lähtökohta on ajatus taiteen voimaannuttavasta vaikutuksesta nuorten elämässä. Taideprosesseissa nuorten itsetunto ja sosiaaliset taidot vahvistuvat ja prosessin jälkeen he ovat valmiimpia löytämään oman paikkansa maailmassa. Lisäksi Myrsky pyrkii tarjoamaan kaikille nuorille tasavertaisen mahdollisuuden päästä toteuttamaan itseään luovasti taiteen kautta.

Myrskyn toimintaperiaate

Myrsky-hankkeen perustoimintatapa on tukea paikallisesti organisoituja nuorille suunnattuja projekteja projektitukien kautta. Myrsky-projekteja valitaan mukaan noin kaksi kertaa vuodessa ja niitä toimii yhtä aikaa useita kymmeniä ympäri Suomea.

Myrskyn vuoden 2014 painopiste on erityisesti Nuorisotakuun vahvistaminen, eli projektit on kohdistettu erityisesti ilman koulutus- ja työpaikkaa oleville, paikkaansa vielä etsiville 16-25-vuotiaille nuorille. Mukana on myös mm. nuorisokodeissa asuvia nuoria, erityistä tukea tarvitsevia yläasteikäisiä nuoria ja pakolaisina maahantulleita nuoria.

Vuosina 2011-2013 Myrsky on jakanut projektitukia yhteensä 955 000 euroa 86 projektille.

Myrsky on ollut toiminnassa jo viisi vuotta

Suomen kulttuurirahasto on aloittanut Myrsky- hankkeen ja hallinnoinut sitä vuosina 2008-2010. Maaliskuussa 2011 hanke siirtyi osaksi Suomen lasten ja nuorten säätiön toimintaa. Myrsky on tavoittanut viiden toimintavuotensa aikana jo yli 17 000 nuorta pitkäkestoisissa projekteissa ympäri Suomea. Nuoria on projekteissa ohjannut yli sata eri alojen taiteilijaa.

Myrsky on ollut nuorille aivan uudenlainen tapa ilmaista tunteitaan ja saada äänensä kuuluviin yhteiskunnassa. Monelle nuorelle Myrskyyn osallistuminen on ollut käännekohta, jonka kautta nuori on ymmärtänyt oman merkityksellisyytensä, vahvistanut itseluottamustaan ja saanut voimistavia kokemuksia yhteisön jäsenenä ja aktiivisena toimijana. (Nuorten tarinoita voi lukea täältä)

Myrsky on muutakin kuin projektitukien jakaja

Myrskyssä toimiville taiteilijoille tarjotaan tukea projektien vetämiseen ja nuorten kohtaamiseen vertaistapaamisten, koulutusten ja työnohjausten kautta. Lisäksi Myrsky kehittää alaa mm. hyviä käytäntöjä levittämällä ja varmistamalla omalta osaltaan toiminnan laadukkuutta niin taiteen kuin nuorisotyöllisten seikkojen osalta.

***

Vuosina 2011-2013 Suomen lasten ja nuorten säätiö on saanut Myrskyyn rahoitusta Suomen Kulttuurirahastosta, Svenska Kuluturfondenista, Opetus- ja kulttuuriministeriöstä sekä yrityksiltä: Lemminkäiseltä, Hartwallilta, UPM:ltä, Marimekolta, Elisalta ja Stockmannilta.