Karjaa - Musiikkiteatteri Kapsäkki Tulosta

Musiikkiteatteriprojekti aktivoi nuoria Karjaalla

Helsinkiläinen Musiikkiteatteri Kapsäkki ja Karjaan kaupungin nuorisotoimi aloittavat tänä keväänä kolmivuotisen Masan lapset -kulttuuriprojektin karjaalaisten nuorten parissa. Hankkeen tuotoksena ja vuosittaisena päämääränä siintää musiikkia ja teatteri yhdistelevä esitys, jonka sisällön karjaalaiset nuoret luovat itse. Tukea ja ohjausta nuoret saavat mm. teatterin, musiikin, tanssin, valotekniikan ja nuorisotyön ammattilaisilta. Tavoitteena on innostaa mukaan erityisesti sellaisia nuoria, jotka toistaiseksi ovat pääosin aktiivisen harrastustoiminnan ulkopuolella.

Suomen Kulttuurirahasto on myöntänyt hankkeelle tukea 98 000 euroa (pilotti, 27.2.2008).

Projekti käynnistyy tänä keväänä musapajoilla ja laajenee siitä musiikkiteatterin eri sektoreille nuorten oman kiinnostuksen mukaan.
Musiikkiteatterin tekeminen nuorten kesken ja samalla yhdessä aikuisten kanssa tarjoaa mielekästä toimintaa ja osa-alueita moneen makuun: draamaa, musiikkia, käsikirjoittamista, tanssia, lavastusta, puvustusta, valo- ja äänitekniikkaa.

Toukokuun lopulla aherrus huipentuu itse toteutetuissa esityksissä Karjaalla. Myös kahtena seuraavana vuonna projektin toimintaperiodi ajoittuu huhti-toukokuulle. Tavoitteena on asteittain siirtää vastuuta yhä enemmän paikalliselle tasolle muodostaen Karjaalle uusi, pysyvä nuorisotoiminnan malli.

Musiikkiteatteri Kapsäkin taiteilijat ohjaavat projektia yhteistyössäKarjaan nuorisotoimen kanssa. Mukana ovat mm. näyttelijä-ohjaaja Sesa Lehto, ohjaaja Milko Lehto, koreografi Lotta kuusisto, valosuunnittelija Teemu Nurmelin sekä muusikot David Lillkvist ja Tommy Mansikka-Aho. Hankkeen vetäjänä on erityisopettaja Heikki Turkka, ja sen suunnittelusta vastaa teatterinjohtaja Reetta Ristimäki. Taloudelliset resurssit saatiin apurahana Suomen Kulttuurirahastolta, joka julkisti hiljattain mittavan nuorten syrjäytymistä ehkäisevän Myrsky-hankkeensa.

Lisätietoja
Lotta Kuusisto, Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen tai 0400 776 213.