|
Myrsky on Suomen Kulttuurirahaston valtakunnallinen suurhanke 2008–2011. Siihen voivat osallistua 13-17-vuotiaat nuoret, erityistä huomiota kiinnitetään ns. katvenuoriin. Myrskyn avulla tarjotaan nuorille mielekästä toimintaa ja uutta sisältöä elämään kulttuurin ja taiteen avulla.
Myrsky on konkreettista tekemistä. Sen pääosaa esittävät nuoret, joita ammattilaiset tukevat omalla osaamisellaan. Aikuiset ovat vahvasti mukana tukena ja vahvasti sitoutuneina. Hankkeiden vetäjät (aikuiset) luovat ohjelmarungon, jossa kulttuuri ymmärretään laajasti. Myrskyllä halutaan tavoittaa erityisesti nuoret, joiden ote elämästä on irtoamassa. Se koskee nuoria, joilla on tai joiden lähipiirissä on päihde- tai mielenterveysongelmia, väkivaltaisuutta tai rikollisuutta. Tällainen nuori saattaa olla myös koulukiusattu, arka ja sosiaalisesti vetäytyvä tai kuulua vähemmistöön. Myös koko paikkakunta tai alue saattaa olla katveessa. Suomen Kulttuurirahasto on sitoutunut Myrsky-hankkeeseen kolmeksi vuodeksi (2008–2011) kolmella miljoonalla eurolla. Elokuussa 2009 Suomen Kulttuurirahaston hallitus myönsi hankkeiden toteuttamiseen miljoona euroa lisää. Myrsky IRC-Galleriassa
|