Kirjailija Kreetta Onkeli (s. 1970) on ponkaissut menestykseen kipeistä kasvukokemuksistaan huolimatta. Joutsassa ja Luhangassa kasvaneen Onkelin vanhemmat erosivat hänen ollessaan pieni. Jälkiseuraukset olivat kohtalokkaat: isä kuoli itsetuhoisesti sairastuttuaan depressioon ja äiti alkoholisoitui. Tuleva kirjailija isosiskoineen asuivat isoäidin luona kunnes tuonpuoleinen kutsui isoäitiäkin.

Ylioppilaskirjoitusten jälkeen Onkeli muutti Varkauden kautta Helsinkiin päästyään opiskelemaan Teatterikorkean dramaturgialinjalle. Kolmen vuoden jälkeen hän lähti koulusta ja ryhtyi kirjailijaksi. Onkeli on julkaissut lapsuudestaan kertovan, palkitun romaanin Iloinen talo sekä romaanit Beige ja Kotirouva, novellikokoelman Tervetuloa Paratiisiin ja kolumnikokoelman Luulotieteiden kandidaatti.

Miksi aloit kirjoittaa ja minkälaista kirjoittaminen oli aluksi?

Aloin saada kiitosta aineistani yläasteella. Se oli kaiketi ensimmäinen kerta, kun minut huomioitiin osaamisen vuoksi. Kirjoittaminen vain tapahtui minulle, aloin nähdä tapahtumia ja kodin huoneita runoina. Taipumus kirjoittamiseen ulottui sitten lukiossa myös oppiaineisiin. Joku huomaa olevansa tekninen, minulle kirjoittaminen oli luontaista, eikä millään tavalla ihmeellistä.

Minkälainen nuoruutesi oli?

Nuoruus oli vaikeaa, koska minulla on aina ollut hyvin huono itsetunto. Lisäksi olen pelännyt ihmisiä. Jokainen ihminen on ollut minulle uhka. Minulla oli sikäli onnea, että tutustuin fiksuihin ja lämpimiin ihmisiin. Vasta tultuani äidiksi elämäni tasapainottui.

Olet selvinnyt hankalista olosuhteista. Miten se onnistui?

Ongelmista huolimatta vanhempani olivat lämpimiä ihmisiä. He onnistuivat kaikesta huolimatta välittämään rakkautta meille lapsille. Sanoisin, että narsisti ja tunnekylmä vanhempi on melkein pahempi asia kuin alkoholistivanhempi. Vanhempani ymmärsivät, mitä tekivät, mutta eivät voineet itselleen mitään. Lisäksi olen saanut potea suruani. Koska olen jo neljätoista vuotta ollut nk. vapaa kirjailija, olen saanut olla kotona ja elää läpi aivan kaikki tunteeni. Lisäksi olen lukenut paljon ja kyennyt sitä kautta sanallistamaan tapahtumia.

Minkälaista asennetta selviytyjältä vaaditaan?

On oltava itselleen armollinen. Kyllä minä edelleen tunnen itseni usein huonoksi. Viimeksi viime viikolla ajattelin, että kukaan ei ole koskaan rakastanut minua, en edes itse. Se on kauhea tunne, eikä välttämättä totta, mutta se väijyy tuolla selän takana. Tunteet ovat aallonpohjassakin pidettävä kurissa, ja jatkettava vaan elämää.

Miten yksinäinen nuori voi löytää oman paikkansa?

Ei tarvitse löytää omaa paikkaa. Se on jo olemassa. Leena Krohn on kirjoittanut jotenkin näin: ”Kukaan ei voi seisoa siinä, missä sinä seisot”. On uskallettava mennä ja tehdä. Minäkin muutin Helsinkiin, vaikka kaupunki oli täysin vieras, ei ollut rahaa eikä mitään huonekaluja tai kotitarvikkeita. Nukuin lattialla ja söin purkista. Mutta minulla oli sillä lailla ehkä henkisesti helpompaa, että minulla oli kirjoittamisen vietti. Nuorella, joka ei tiedä mitä haluaisi tehdä, on monimutkaisempaa. Mutta ei minuakaan pidetty yhtään minään, ja siksi en esimerkiksi kertonut kenellekään hakevani Teatterikorkeaan. En halunnut kuunnella pilkallisia kommentteja luulotteluistani.

Miten häpeästä pääsee yli?

Minä muutin Helsinkiin, eikä kukaan tuntenut minua. Se oli ihanaa. Luhangassa ja Joutsassa häpeän itseäni edelleen. Muun muassa siksi en halua käydä siellä. Inhoan sitä tunnetta, mikä minulle siellä tulee.

Suositteletko kipeistä kasvuvuosistasi kertovaa Iloista taloa samanlaisten ongelmien kanssa painiville nuorille, vai vasta aikuisille?

Minusta se sopii nuorille. Annan oman lapseni lukea kaikkea.

Mistä olet eniten ylpeä?

Olen ylpein pojastani ja siitä, että perheeni on pysynyt kasassa 11 vuotta kaikista kiemuroista huolimatta. Se on saavutus.

Minkälaisen nuoruuden toivoisit omalle lapsellesi?

Ihan tavallisen. Sopivasti mokailuakin pitää olla. Nuoruus on virheitä varten.

Kreetta Onkelin uusin romaani on maaliskuussa ilmestyvä Kutsumus. Kirjailija pitää myös vakituista kolumnipalstaa Helsingin Sanomissa ja Talouselämässä, sekä kirjoittaa eri kokoelmiin ja lehtiin.

(Valokuva: Salla Keskinen)